Suhde ruudun takaa

Ikkunaprinsessa

Rauli Aarre Tapani ‘Badding’ Somerjoki julkaisi vuonna 1982 käännöskappaleen nimeltä ’Ikkunaprinsessa’. Kappale edustaa itselleni sitä Somerjoen ja Agentsin jakamaa itkevien kitaroiden ja haikeuden tunnelmien aikakautta, joka ei kuuntelemalla kulu tai kehosta vanhenemalla katoa. Baddingin äänen on albumilla kuvailtu helmeilevän kuin juhannuskoivun lehti kesäyössä. Kappaleen lyriikat itsessään ovat vuosien saatossa taipuneet monenlaisiin tulkintoihin aina televisioaikakauteen sukeltamisesta sukupuoli-identiteetin kysymyksiin. Itse huomaan aina palaavani miettimään niitä ihmisten välisten suhteiden näkökulmasta.

Ikkunaprinsessa tuo kuulijan ympärille kaupunkimaisen 80-luvun maiseman, jossa ihailevat katseet ja näyttäytyminen kohtaavat: ’Naisiin ei voi pieni poikanen luottaa,/ ne suuren ikävän pieneen sydämeen tuottaa./ Mut ikkunaan, tuijottaa, kai pienikin poika illoin saa,/ sieltä katsoo prinsessa unelmain.’ Maailman kuvat ovat tulleet entistä vahvemmin suomalaisten mieliin ja olohuoneisiin, ja on ollut hiljalleen jo syytäkin unelmoida paremmasta huomisesta. Kiiltokuvien ihailu tuntuu mielissä hyvältä, mutta ote ei kuitenkaan pidä ja kiiltokuvan toinen katsoo molskin reunalla toisaalle: ’Ruudun takaa, ruudun takaa, ruudun takaa tyttöni katsoo vain.’ Lopulta kaikki tapahtuu mikä tiedettiin jo laulun ensimmäisestä säkeestä alkaen: ’Hän peitti pään ja peitti muun, sen vaihtaen nukkeen koristeltuun./ Ruudun takaa tyttöni toinen vei.’ Lyyrikoiden kertoman tarinan rakenne on kauniin satumainen: Kuulija tietää jo ensisäkeestä alkaen mihin tarina päättyy, jonka vuoksi kuuntelutapahtuman kokemuksesta tulee pitkälti intuitiivinen sekä tuttu ja turvallinen.

Kappaleen tuottaman aistikokemuksen ja tarinan synteesin kokonaisvaltainen herkkä ja kaunis kokemus tuntuisi kuitenkin lopulta liittyvän myös johonkin muuhun kuin tarinan sanasisältöön per se. Ikkunaprinsessan subjekti aloittaa rakkautensa kohteen kuvailun jo-tuntevansa epävarmuuden kautta: Hän ’tietää’, ettei voi luottaa ja lopulta toinen vie, kuten tiedettiin. Ruutu pysyy sinnikkäästi laulaja-pojan ja tytön välissä: Tyttö katsoo jonnekin ja poika katsoo tyttöön. Suhde kieltämättä on olemassa, mutta katseiden kohtaamattomuus tekee siitä hyvin erityislaatuisen. Yhdestä näkökulmasta voidaan todeta pojan ja tytön välillä vallitsevan tietoisen ja tiedostamattoman suhde: Poika katselee tyttöä ikään kuin peiliä ja näkee siinä vain oman sisäisen maailmansa heijastuksia.

Saksalaisessa kansantarinassa Pöllöpeilin Roomanmatkasta pyhiinvaeltajat ihmettelevät mestari Till’in tapaa edetä ylämäkeen nauraen ja alamäkeen itkien. Mikä se niin alamäessä naurattaa jos ei intuitio tulevasta ilosta? Espanjankielinen sananlasku puolestaan kiteyttää, että ’al mal tiempo, buena cara’. Mikä saa laulun pojan ihailun tuntumaan samaan aikaan hyvältä ja traagiselta? Siinä missä tyttö on pojan prinsessa, ei poika koskaan ottaannu tytön prinssiksi tai edes katseen arvoiseksi.

Omistussuhde rakentuu ihmisen ja asian tai esineen välille kun taas ihmissuhde kahden ihmisen välille. Suhteiden maailmassa elämän ala- ja ylämäet voivat aiheuttaa roolien syrjähtämisen ja niitä pitää alkaa (taas) työstämään. Härkäsistä on saattanut tulla kärpäsiä, kärpäsistä härkäsiä ja suhdehevoset ovat karanneet aitauksistaan. Toisinaan voi myös olla parempi purkaa suhde hallitusti, viheltää peli poikki, vaikka erätauolle. Parataktisen vääristymän käsitteen mukaan nykyisiä ihmissuhteita tulkitaan aikaisempien mallien kautta. ’Mitä minä mallinnan’ on kaksitasoinen kysymys: Miten toimin sisäisistä malleistani käsin ja minkälaista informaatiota siirrän muille, opetan läheisilleni toiminnallani. Baddingin laulussa ’pojan tyttö’ saattoi olla vain pojan oma sisäinen mielikuva, omistussuhde omaan fantasiaan. Hyvinvoinnin rakoillessa voi olla hyvä tarkastella omien ihmissuhteiden tasapainoa, sisältöä ja suuntaa olkoon kyseessä parisuhde, sisarussuhde tai muu läheissuhde. Ihmissuhteet eivät kaipaa säilömistä ruutujen takana vaan huoltoa, käyttöä ja yhteislaulua.